Thursday, January 27, 2011





















Juice

”Onhan nuori erilainen jos se on 40-vuotias.”
~Juice Leskinen


Juhani Juice "Mehu" Leskinen aikaisemmin Pauli Matti Juhani "El Juice" Läskinen, Juankoski 1950 - Tamperse 2007, suomalais-savolais-tamperelais-monikansallissyntyinen sävelmieskirjailijaputkimies sekä Suomen ainoa pitkätukkainen kalju.

Eli, opiskeli, eli kirjoitti ja kuolikin mitä omalaatuisimpana persoonana Suomen epäakateemisen ja tosiakateemisen väestön todella arvostamana henkilönä viime vuosituhannen molemmin puolin. Ei ollut kansainvälisesti tunnettu (valitettavasti), kuten monet sinänsä paljon vähäpätöisemmät kansainvälistä kuuluisuutta saaneet suomalaiset henkilöt, kuten se, joka hoiti hommat jo 70-luvulla, ja monet muut kaltaisensa.

Asema
Juice tuoreessa mehussa mehukkaita laulujaan esittämässä.Hän oli Suomen August Strindberg, John Lennon, Paul Simon ja ties mihin hänet vertaisi. Hän ilmaisi itseään edellämaittujen henkilöiden keinoin ja omin ehdoin. Vietti lapsuutensa kirjaston hiljaisuudessa niinkuin tietysti kuuluikin, vaikkei siellä saanut mitään kuulua, ettei totuus tulisi ennenaikaisesti ilmi.

TyöuraKieliopinnot päättyivät ja Juice rupesi töihin. Siis ihan muihin kuin oli koulutettu.Kielen moniselitteisyyttä ja etymologisia molotuksia hyväksi käyttäen hän tekstitti sanoitukset kuin sanoiduttu. Silti useimmat muistanevat Juicen parista laulusta, erityisesti niiden melodioista. Sanat ovat vähintään yhtä hyviä.

Loppuaika
Vajavainen tomumaja ei kestänyt Juicen ruoka- ja juomavaliota, vaan alkoi vanheta heti kasvuiän päätyttyä kuten meillä kaikilla. Juicen yritykset säilöä aivonsa etanolipohjaiseen suojaliuokseen epäonnistuivat kuitenkin, sillä ne eivät lakanneet toimimasta runsaasta käsittelystä huolimatta. Tästä yllättyneenä Juice teki opintomatkan Pariisiin Louvren yliopiston biologiseen museoon, jossa hän keskusteli asiasta häntä aiemmin eläneiden henkilöiden keskushermostojen kanssa. Näiden oli onnistunut säilöä aivonsa vastaaviin aineisiin jo kauan sitten. Norsumiehen ja Quasimodon kanssa käydyt juttutuokiot osoittautuivat antoisiksi, ja palattuaan Juicessa alkoi olla nähtävissä heidän vaikutustaan. Ulkoisestikin. Siinä suhteessa hän samaistui muutamiin muihin oman alansa älykköihin vahvasti. Heillekin maistui.

No comments:

Post a Comment